Jumala - kolminaisuusoppia maallikolta

















Ajattelin ryhtyä kokeilemaan jumalan työtä. En tosin kutsuisi itseäni jumalaksi isolla J:llä, se olisi henkilökohtaisen vakaumukseni vastaista. Mutta jonkinlaiseen luomisen työhön ajattelin ryhtyä. Saman tien voin kokeilla, toimiiko ratkaisuni kolminaisuusopin ongelmaan. Kolminaisuusoppihan on jotakin, mitä ateistit ja muut uskovaiset, jotka eivät ole kristittyjä, kritisoivat. Kolminaisuusoppia vastustava argumenttihan perustuu matemaattiseen väitteeseen, että yksi ei ole kolme. Tämä puolestaan perustuu siihen olettamukseen, että aritmetiikka on välttämätön olio, joka pätee kaikissa mahdollisissa maailmoissa, myös niissä, joita järkemme ei riitä tajuamaan. Tosin pitää myös myöntää, ateistit tuskin myöntävät, että on maailmoja, joita ei ihmisjärjellä noin vain tarkastella. Tämä siitä huolimatta, että järkeään kaikkivoipana pitävät eivät pysty selittämään huomattavasti yksinkertaisempiakaan asioita, kuten sitä, mihin katoavat sukkien parit.

Tämän kirjoituksen kannalta ei ole kovin tärkeää, millaisen maailman luon. Riittää, että siellä on eläviä olentoja, joille annan vapaan tahdon. Vapaa tahto muuten on tämän artikkelin suurin kompastuskivi, sillä en tiedä, miten sellainen luodaan. Muuten se maailma on melko samanlainen, kuin tämä meidän elinmaailmamme, sillä mielikuvitukseni ei riitä ainakaan tällä kertaa muuhun. Tartun yksityiskohtiin mahdollisessa myöhemmässä tekstissä. Tai no, jos pystyn luomaan eläviä olioita, niin ehkä voin antaa heille vapaan tahdon, mikä tosin tarkoittaa, etten ole kirjaimellisesti kaikkivoipa luomassani maailmassa. Mutta ehkäpä juuri tähän seikkaan perustuu kolminaisuusopin kuvaaman ilmiön tarve.

Nautiskeltuani aikani järisyttävistä näyistä luomassani maailmassa olen valmis seesteisempään päivään. Kuudennen päivän nimeän -yllätys yllätys - lauantaiksi. Järjestän kaikkea leppeää: vihreitä kasveja, elukoita jos jonkin moisia, pien-luotujen iloksi keveitä lumihiutaleita, vähän isompien iloksi viinitupia ja purjehdussäitä. Ja mitä nyt vain hyvästä sydämestäni osaan mahdolliseksi tehdä. Viinituvissa nämä luomani alkavat hyvinkin viisaiksi ja luovat omia, hyvin yksinkertaisia maailmoitaan pohdiskellen, olenko minä - siis ted (älä pidä muita tedejä) olemassa. Vaikka olen nuo älyllisiksi itseään kutsuvat luonut omaksi kuvakseni, en kuitenkaan ole ollut ihan harkitsematon. Olen antanut heille vajavaisemman järjen kuin itselleni. Niin muodoin olen tyyten sen keskustelun yläpuolella, että onko ted vain tedinluomien tarpeeseensa keksimä mielikuvitusolio eli abstraktio. Paras luomieni keksimä vasta-argumentti tedinkieltäjille kuuluu näin: atedistit vastustavat puheillaan sitä olioita, jonka arvelevat olevan tedinluomien itse keksimä. Niin muodoin heille ei tule mieleenkään, että minä olen suurempi ja voipaisempi kuin atedistit pystyvät kuvittelemaan. Atedismi kaatuu siis viime kädessä omaan järjenvähäisyyteensä. Mutta tämä kaikki keskustelu siis viinituvissa, joihin suhtaudun suopeasti niissä usein esiintyvistä konflikteista ja luomieni mittakaavassa tavattomista asioista huolimatta. Eihän se tietenkään kiva ole katsoa, kun esimerkiksi tedistit ja atedistit mittelevät näkemystensä parhaudesta kovakouraisin menoin, joskus jopa kansainvälisin kovapanosammunnoin. Tilanne on kuitenkin se, etteivät nuo mittelöt mitenkään vaikuta minun olemassaolooni. Sikäli tedisteillä siis on onni puolellaan. He toki taistelevat oman näkemyksensä puolesta, mutta tulevat siinä ohessa taistelleeksi omalta näkökannaltaan perimmäisen totuuden puolesta. Tosin taistelo on sikäli turha, että se ei kerta kaikkiaan vaikuta minun olemassaolooni. Ei. Ei, ei ei ei. He pienet ovat minun aikaansaannoksiani, en minä heidän. Tämä lienee nyt kaikille selvä.

Kuvitellaanpa, että saan mittani täyteen tedisteistä ja atedisteistä, mutta en suuressa hyvyydessäni halua puuttua kummankaan ryhmän valinnanvapauteen. Mitä teen? Minä tarjoan aikaansaannoksilleni kauniisti mahdollisuuden uskoa itseeni. Jos nyt oletetaan, että luomani maailmankaikkeus on meikäläisten ihmisten kannalta kirja, mikään ei estä minua kirjoittamaan itseäni sen sivuille. Siellä minä kuljen ja saarnaan ja opetan ja parannan. Olen samaan aikaan täysin sujuvasti ted, siis se joka kirjoittaa tätä tekstiä, että maailmaani eli kirjaan luomani ted. Olkoon tuon kirjatedin nimi mikä tahansa, esimerkiksi tuiki tavallinen luomassani maailmassa ilmenevä nimi. Luomassani todellisuudessa seikkaileva minäni aiheuttaa rettelöitä tedistien, atedistien ja siellä maailmassa herättämieni käännynnäisten, uustedistien keskuudessa. Koska haluan tulla lähelle tavallista luotua, lähtökohtani ei ole sama kuin johtavien tedistien tai atedistien. Näillä johtavilla on luomassani maailmassa valtaa juuri niin paljon kuin heille annan. Ja jotta en vaikuttaisi tunteettomalta jumalalta, annan tuon maailmassani seikkailevan itseni osan kokea erityisen julman kohtalon. Sillä kohtalolla osoitan rakkauteni luotujani kohtaan.

Tedistit ja etenkin uustedistit eivät voi itselleni suomaani julmaa kohtaloa ymmärtää. He hämmentyvät, mutta annan heille tedin hengen. Se voi olla jollekin luomalleni voimakas tunne-elämys tai se voi elää tietynlaisina ajatuksina. Kuolemalla rakkautensa osoittanut ted siis ei enää ole siellä luomassani maailmassa atedistien, tedistien ja uustedistien keskuudessa. Minun kun nimenomaan piti kuolla osoittaakseni rakkauteni ja kykyni asettua luomani asemaan ja edelleen säilyttääkseni luomassani maailmassa vapaan tahdon. Jos olisin astunut pois teloitusvälineestä, kaikki tämä olisi kadonnut. Olisin pakottanut niitä, joille halusin antaa vapaan tahdon. Osasinkohan nyt, vajavaisena ihmisenä kertoa, miksi minun on maailmassani tärkeä kuolla? Oman ruumiillistumani sijaan olen siis jättänyt heille henkeni. Nyt en osaa tosin sanoa, ovatko nuo mainitseman tunnekokemukset tai ajatusmallit vapaata tahtoa, vai sortuuko ajatusrakennelmani tähän. Pitääkseni tämän ajatusleikin pystyssä määrittelen tilanteen niin, että voin kuiskutella luoduilleni korvaan, muodostaa tietynlaisia vaikutelmia, saada aikaan erilaisia tilanteita jotka synnyttävät tunne-elämyksiä ja muutenkin tehdä itseeni uskomiselle otollisia tilaisuuksia. Mutta en olisi se rakastava luoja, jos vain pistäisin joillekin tedismin ja toisille atedismin ja lopulta sitten jättäisin atedistit yksin kirjan kansien väliin, kun saan luomistyöni loppuun. Siellä atedistit itkevät ja kiristelevät hampaitaan. Luomaani ajaltaan ja tilaltaan rajalliseen maailmaan liittyvä helvetti on siis perin ahdas, kuivakas ja pölyinen.

Nyt, jos Jumala on luonut minut, minä luonut oman maailmakaikkeuteni ja siellä taas viinituvan pöydän ääressä ollaan viisaita ja luodaan uusia maailmoja, niin onko minun kohtuullista jatkaa tätä päättelyketjua myös toiseen suuntaan. Onko Jumala sittenkin osa jonkun ylemmän tason luomistyötä, ja niin edelleen loputtomuuksiin? Ja onko, jos tähän ajatusleikkiin suhtautuu edes vähän vakavasti, järkevää kuvitella järkensä riittämään kumoamaan mitään muuta kuin oman järkensä aikaansaannokset?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nautical Aesthetics III

Luovaa kielenkäyttöä

Masennuksen hoito