Ristiriitaa
Pettäminenhän on väärin. Se loukkaa tavattomasti, eikä se välttämättä pettäjänkään kannalta ole auvoista ja vapauttavaa puuhaa. Useimmilla pettäjillä on omatunto, joka soimaa tai ainakin pakottaa etsimään oikeutusta teolleen. Pettäminen on myös tietoinen valinta. Moralistien ja petettyjen kannalta ajatellen kyseessä on kahden yhtä painavan seikan välillä tehtävä valinta: pettää vai eikö pettää. Asiaa edes vähän ymmärtävämmin ja vailla kiihkeän puolustautumisen tarvetta tarkastelevat ovat esittäneet näkemyksen, että jos on tarve pettää, parisuhteessa on ollut ongelma jo aikaisemminkin. Heilläkin on perin romanttinen näkemys suhteesta tai avioliitosta. He olettavat että normaalissa suhteessa asiat ovat jatkuvasti niin hyvin, ettei syrjähyppyjä tarvita. (Kyllä, käytän sanaa normaali, vaikka sitä nykyään jatkuvasti kyseenalaistetaan. Vaikka kukaan ei olisi tyyten normien mukainen, erilaisia ihmisiä koskevia normeja voidaan hahmotella kasapäin.) Minun mielestän normaalia on, että suhteissa on jatkuvaa hankausta eri asioissa. Yksi niistä voi olla seksi. Suhde voi olla olemassa, vaikka seksi olisi ollut ongelma alusta asti.
Seksuaaliset tarpeet vaihtelevat eri ihmisillä määrällisesti ja laadullisesti. Joillekin tosiaan riittää naiminen lähetyssaarnaajan asennossa joka toinen lauantai-ilta, kun saksalainen dekkari telkkarissa on päättynyt. Toiset haluavat huomattavasti useammin. Lisäksi väittäisin, että laatu ei korvaa määrää. Harvan ihmisen seksuaaliset avut ovat sellaisia, että ne tyydyttäisivät toisen jotenkin erityisen pitkäksi ajaksi. Pääosa seksistä on ihan tavallista kunkin suhteen oman mittapuun mukaan. Se täyttää jotenkuten määrällisiä ja laadullisia vaatimuksia. Ongelma muodostuu, tilanteissa, joissa toinen - kuten minä - haluaisi erilaisia erikoisuuksia verrattain usein. Vaimoni haluaa sitä tympeänä pitämääni lähetyssaarnaajaa, ja vain harvoin. Vaikka hän olisi useammin halukas, en silti saisi kaipaamaani tyydytystä. Laatu ja määrä voivat ehkä korvata toisiaan, mutta vain rajallisesti.
Seksuaalinen halu ei ole sama kuin vaikka uuden sähkökitaran mieliteko. Mukavahan sellainen toisinaan olisi, mutta mieliteko lientyy kun kurkkaa tilille, tai viimeistään muutamia päiviä myöhemmin. Voi tietenkin olla, että seksuaalinen halu lievittyy joskus. Esimerkiksi 25 vuoden päästä. Odotusajan ja halun voimakkuuden epäsuhta on sellainen, että tarvitaan tanakkaa selkärankaa, jonka olemassaoloon en oikeastaan usko. Vankka kieltäymys missä tahansa asiassa perustuu minun ymmärtääkseni monenlaisiin voimavaroihin. Toki yksi niistä voi olla luonteenlujuus jossakin asiassa. Seksuaaliset halut kumpuavat ymmärtääkseni jostakin hyvin syvältä. En ole psykoanalyytikko, enkä edes halua olla, joten en rakentele tässä yhteydessä halujen perustoja.
Puoliso, joka asettaa toiselle ehdottomia edellytyksiä, petaa melkoisia ongelmia suhteeseen. Ja nykyään seksistä kieltäytymistä pidetään lähes kyselemättä oikeutettuna ja haluttomuutta jopa vahvuutena. Haluttoman liha ei ole heikko. Niin myös puoliso, joka vaatii toiselta kaikkien halujensa välitöntä tyydyttämistä tekee ankaraa tuhoa suhteessa. Kompromissit ovat siis välttämättömiä kantavia ratkaisuja - jos sellaisia on tehtävissä.
Mutta entäpä jos tarpeet eivät kohtaa? Vallitsevan ajatuksen mukaan pettäminen on asia, jonka vuoksi suhteen katkaiseminen on hyvinkin kohtuullista. Etenkin nuoret naiset puhuvat usein tähän tapaan. Tilanne mutkistuu kun takana on useita yhteisiä vuosia, pankista on yhteinen asuntolaina, perheessä on yhteisiä lapsia, yhteinen vuode, yhteiset sukulaiset, samanlaiset tuulipuvut ja jotensakin kasvonpiirteetkin ovat muuttuneet samanmoisiksi. Näistä meillä ei muuten ole yhteistä asuntolainaa tai lapsia. Tuulipukujakaan ei ole samanlaisa, mutta yksi yhteinen on. Voi tietenkin kysyä, kannattaako tuollaisessa tilanteessa riskeerata suhdettaan pettämällä. Tähän mennessä en ole riskeerannut. Mutta aina silloin tällöin katsoessani peiliin muistan sen tilastotiedon, että noin puolet ihmisistä pettävät joskus. Eloisat ja sosiaaliset ihmiset pettävät todennäköisemmin kuin rauhalliset ja yksikseen viihtyvät. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään sääntöjä. Sinä joka luet tämän: et ole noiden ilkeiden tilastojen ulkopuolella. Ennen kuin kuolema sinutkin korjaa, olet noin 50% todennäköisyydellä pettänyt kumppaniasi.
Kuvitellaanpa että pettäisin. Se on jossakin määrin todennäköistä. En tohdi sanoa, että odotettavissa. En ole enää ihan pikkupoika, joten en lähde mihin tahansa seikkailuun, enkä sitä paitsi kelpuuttaisi ketä tahansa naista. Miten pärjäilisin itseni kanssa sen jälkeen? Etsisinkö kiistatonta oikeutusta teolleni? Niinhän monet tekevät. Menin ja toteutin haluni, koska puolisoni on pihtari. Vai sietäisinkö ristiriidan? Tiedän että pettäminen on väärin, mutta tein niin silti.
Pettämisen kaltaisen esimerkin löytää myös ympäristöongelmista. Millä järjellä on selitettävissä ympäristöstä huolehtimisen ja kulutuksen ja liikenteen yhtäaikainen kasvu? Nähdäkseni ainoat kulutuksen kasvua jotenkin moraalisesti hyväksyttävästi tukevat seikat ovat maailman väestön lisääntyminen ja elintasoerojen tasaantuminen. Jälkimmäisen seikan laidan tiedämme kaikki. Yksilötasolla tilanne on peräti kummallinen. Yksityisautoilu saastuttaa. Sen tietää jokainen. Toistaiseksi kuitenkin kaikki teknologian kehityksen mahdollistamat helpotukset ympäristölle on vesitetty lisäämällä kulutusta. Mikä ihmeen hyöty on henkilöauton kulutuksen pienememisestä, jos autoilija kuitenkin lisää kasvihuonekaasujen päästöjä ajelemalla moottoripyörällä pelkästään huvikseen? Ymmärrän moottoriajoneuvon välttämättömyyden nykyisessä elämänmenossa. Yhteiskuntaan osallistumiseksi yksityisautoilu on lähes välttämätöntä. Asian ei tietenkään pitäisi välttämättä olla niin, mutta tilanne on mikä on. Mutta moottoripyörän välttämättömyyttä en kerta kaikkiaan keksi. Sitä paitsi, en tunne itseni lisäksi ainoatakaan ihmistä, jolla olisi ollut käytössään prätkä mutta ei henkilöautoa. Anoppini isällä tiedän olleen samanlaisen tilanteen - aikana jolloin autot olivat tavalliselle kansalle liian kalliita, mutta moottoripyörät saatavissa.
Motoristin, kuten myös moottoriveneilijöiden ja muiden moottoriulkoilua harrastavien tilanne on samanlainen kuin pettäjän. Pitää keksiä edes itselleen vakuuttava oikeutus ympäristön kuormittamiseen tai hyväksyttävä oma ristiriitainen asenne.
Mitä seuraa omien ristiriitojen hyväksymisestä tai niiden selittelystä ja mitätöinnistä? Hyväksyminen saattaa ainakin keventää mieltä. Tavallaan se on julmaa, koska mielen keventäminen poistaa tarpeen oikaista oma käytös odotusten mukaiseksi. Näen asian myös toisin päin. Turha murehtiminen ei auta pettäjää ja huvikseen saastuttavaa. Ja ainakin se on rehellistä. Sillä, joka selittelee omat väärät tekonsa parhain päin, ei liene eväitä muutokseen. Ja vaikka kykyä tai halua muutokseen ei olisi ristiriidan myöntämisestä huolimattakaan, onpahan rehellinen itselleen. Sitä pidän hyvänä asiana. Pettäminen ja turhanpäiväinen bensanpoltto ovat väärin. Enkä nyt tähän hätään keksi mitään hyvää, mitä seuraisi itsensä kusettamisesta. Ehkä joku kertoo mahdollisessa komentissaan.
Seksuaaliset tarpeet vaihtelevat eri ihmisillä määrällisesti ja laadullisesti. Joillekin tosiaan riittää naiminen lähetyssaarnaajan asennossa joka toinen lauantai-ilta, kun saksalainen dekkari telkkarissa on päättynyt. Toiset haluavat huomattavasti useammin. Lisäksi väittäisin, että laatu ei korvaa määrää. Harvan ihmisen seksuaaliset avut ovat sellaisia, että ne tyydyttäisivät toisen jotenkin erityisen pitkäksi ajaksi. Pääosa seksistä on ihan tavallista kunkin suhteen oman mittapuun mukaan. Se täyttää jotenkuten määrällisiä ja laadullisia vaatimuksia. Ongelma muodostuu, tilanteissa, joissa toinen - kuten minä - haluaisi erilaisia erikoisuuksia verrattain usein. Vaimoni haluaa sitä tympeänä pitämääni lähetyssaarnaajaa, ja vain harvoin. Vaikka hän olisi useammin halukas, en silti saisi kaipaamaani tyydytystä. Laatu ja määrä voivat ehkä korvata toisiaan, mutta vain rajallisesti.
Seksuaalinen halu ei ole sama kuin vaikka uuden sähkökitaran mieliteko. Mukavahan sellainen toisinaan olisi, mutta mieliteko lientyy kun kurkkaa tilille, tai viimeistään muutamia päiviä myöhemmin. Voi tietenkin olla, että seksuaalinen halu lievittyy joskus. Esimerkiksi 25 vuoden päästä. Odotusajan ja halun voimakkuuden epäsuhta on sellainen, että tarvitaan tanakkaa selkärankaa, jonka olemassaoloon en oikeastaan usko. Vankka kieltäymys missä tahansa asiassa perustuu minun ymmärtääkseni monenlaisiin voimavaroihin. Toki yksi niistä voi olla luonteenlujuus jossakin asiassa. Seksuaaliset halut kumpuavat ymmärtääkseni jostakin hyvin syvältä. En ole psykoanalyytikko, enkä edes halua olla, joten en rakentele tässä yhteydessä halujen perustoja.
Puoliso, joka asettaa toiselle ehdottomia edellytyksiä, petaa melkoisia ongelmia suhteeseen. Ja nykyään seksistä kieltäytymistä pidetään lähes kyselemättä oikeutettuna ja haluttomuutta jopa vahvuutena. Haluttoman liha ei ole heikko. Niin myös puoliso, joka vaatii toiselta kaikkien halujensa välitöntä tyydyttämistä tekee ankaraa tuhoa suhteessa. Kompromissit ovat siis välttämättömiä kantavia ratkaisuja - jos sellaisia on tehtävissä.
Mutta entäpä jos tarpeet eivät kohtaa? Vallitsevan ajatuksen mukaan pettäminen on asia, jonka vuoksi suhteen katkaiseminen on hyvinkin kohtuullista. Etenkin nuoret naiset puhuvat usein tähän tapaan. Tilanne mutkistuu kun takana on useita yhteisiä vuosia, pankista on yhteinen asuntolaina, perheessä on yhteisiä lapsia, yhteinen vuode, yhteiset sukulaiset, samanlaiset tuulipuvut ja jotensakin kasvonpiirteetkin ovat muuttuneet samanmoisiksi. Näistä meillä ei muuten ole yhteistä asuntolainaa tai lapsia. Tuulipukujakaan ei ole samanlaisa, mutta yksi yhteinen on. Voi tietenkin kysyä, kannattaako tuollaisessa tilanteessa riskeerata suhdettaan pettämällä. Tähän mennessä en ole riskeerannut. Mutta aina silloin tällöin katsoessani peiliin muistan sen tilastotiedon, että noin puolet ihmisistä pettävät joskus. Eloisat ja sosiaaliset ihmiset pettävät todennäköisemmin kuin rauhalliset ja yksikseen viihtyvät. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään sääntöjä. Sinä joka luet tämän: et ole noiden ilkeiden tilastojen ulkopuolella. Ennen kuin kuolema sinutkin korjaa, olet noin 50% todennäköisyydellä pettänyt kumppaniasi.
Kuvitellaanpa että pettäisin. Se on jossakin määrin todennäköistä. En tohdi sanoa, että odotettavissa. En ole enää ihan pikkupoika, joten en lähde mihin tahansa seikkailuun, enkä sitä paitsi kelpuuttaisi ketä tahansa naista. Miten pärjäilisin itseni kanssa sen jälkeen? Etsisinkö kiistatonta oikeutusta teolleni? Niinhän monet tekevät. Menin ja toteutin haluni, koska puolisoni on pihtari. Vai sietäisinkö ristiriidan? Tiedän että pettäminen on väärin, mutta tein niin silti.
Pettämisen kaltaisen esimerkin löytää myös ympäristöongelmista. Millä järjellä on selitettävissä ympäristöstä huolehtimisen ja kulutuksen ja liikenteen yhtäaikainen kasvu? Nähdäkseni ainoat kulutuksen kasvua jotenkin moraalisesti hyväksyttävästi tukevat seikat ovat maailman väestön lisääntyminen ja elintasoerojen tasaantuminen. Jälkimmäisen seikan laidan tiedämme kaikki. Yksilötasolla tilanne on peräti kummallinen. Yksityisautoilu saastuttaa. Sen tietää jokainen. Toistaiseksi kuitenkin kaikki teknologian kehityksen mahdollistamat helpotukset ympäristölle on vesitetty lisäämällä kulutusta. Mikä ihmeen hyöty on henkilöauton kulutuksen pienememisestä, jos autoilija kuitenkin lisää kasvihuonekaasujen päästöjä ajelemalla moottoripyörällä pelkästään huvikseen? Ymmärrän moottoriajoneuvon välttämättömyyden nykyisessä elämänmenossa. Yhteiskuntaan osallistumiseksi yksityisautoilu on lähes välttämätöntä. Asian ei tietenkään pitäisi välttämättä olla niin, mutta tilanne on mikä on. Mutta moottoripyörän välttämättömyyttä en kerta kaikkiaan keksi. Sitä paitsi, en tunne itseni lisäksi ainoatakaan ihmistä, jolla olisi ollut käytössään prätkä mutta ei henkilöautoa. Anoppini isällä tiedän olleen samanlaisen tilanteen - aikana jolloin autot olivat tavalliselle kansalle liian kalliita, mutta moottoripyörät saatavissa.
Motoristin, kuten myös moottoriveneilijöiden ja muiden moottoriulkoilua harrastavien tilanne on samanlainen kuin pettäjän. Pitää keksiä edes itselleen vakuuttava oikeutus ympäristön kuormittamiseen tai hyväksyttävä oma ristiriitainen asenne.
Mitä seuraa omien ristiriitojen hyväksymisestä tai niiden selittelystä ja mitätöinnistä? Hyväksyminen saattaa ainakin keventää mieltä. Tavallaan se on julmaa, koska mielen keventäminen poistaa tarpeen oikaista oma käytös odotusten mukaiseksi. Näen asian myös toisin päin. Turha murehtiminen ei auta pettäjää ja huvikseen saastuttavaa. Ja ainakin se on rehellistä. Sillä, joka selittelee omat väärät tekonsa parhain päin, ei liene eväitä muutokseen. Ja vaikka kykyä tai halua muutokseen ei olisi ristiriidan myöntämisestä huolimattakaan, onpahan rehellinen itselleen. Sitä pidän hyvänä asiana. Pettäminen ja turhanpäiväinen bensanpoltto ovat väärin. Enkä nyt tähän hätään keksi mitään hyvää, mitä seuraisi itsensä kusettamisesta. Ehkä joku kertoo mahdollisessa komentissaan.
Kommentit