Meritarina II

Tällä paatilla seilattiin vuasikaudet Mäntyluadon ja Hullin väliä. Viätiin sahatavaraa ja tuatii jotai kans. Sit yks kerta ku oltiin töijätty Mäntyluatoo, jo ennen ku purkamine alko, ukko käski koko väen messii. Sanoi että retari on antanut uuden määräyksen. Seilataan Hullii, puretaan kakkosneloset, siirrytään tyhjänä Rottikseen, ja siältä täyttä hökää Bostoniin. Ja isoympyrää pitkin.

Mitäs me, oltii hetki hiljaa. Ihmeteltii, että millä helevetin tavaralla voi olla nii kiire, ett rahdataan tämmönen vanha kiulu kuskaamaan Rotterdamista Bostoniin jottai nii kiireellist, että pitää Islannin ja Gröönlannin vedet koluta. Mut ei me marmatettu. Ei skönarin leipä niin levee oo, että oltas sen takii otettu ulosmaksu. Eikä semmosii nykyää enää noin vain oteta. Jos seilaa, ni tyästäs joutuu pitää kaikil tassuillas kii.

Mänskäs sitte lastattiin pariss päiväss. Siält seilattii sunnuntaina, mää muistan, ja seuraavana sunnuntaina oli se risukuarma ulos paatist Hullissa. Se oli toinen päivä joulukuuta, ku aamusti seilattiin ulos siält. Ja parin päivän päästä oltii Rottiksessa. Siäl me saatiin tiukka määräys, et paatist ei saa poistuu ku tunniks ja vaan kaks miästä kerrallas. Kaks jumalatont nosturii ajettiinmöljälle siihen paati viäree ja sit tuli helveti isoi lavettei, ja niiden pääl jottai konei. Diisseleilt ne näytti, mutta ei me arvattu mennä niit liikaa kattomaa. Sotilaitaki siin kävi. Mää jo arveli, että vallanko hämäyksen vuaks jottai ydinaseit kuskattas tämmösell vanhal lotja. Ku on nii häviäväv värinenki. Räikeen oranssi... Juu, annastas, poika, viäl toinen tupakki.

Niiren koneitte lastaamine oli hiras homma. Ens ruuman pohjalle hitsattii semmoset jumalattomat tassut tai jalat. Sit niit koneit nostettii ruumaan, kaks jokasee. Niitä oli siis kahreksa. Ja sitten jotai piänempii vehkeit lisäks. Tyyri ravas prykän ja ruuman välii kaks päivää. Ukko roikku puhelimes koko ajan, ja meklari ja sen kallis mersu seiso kaijall kans jatkuvasti.

No sehä o selvä, että ku semmosii satojen tonnien vehkeit nostellaa, ni ei niitä voi kiihdyttää minkää moiseen vauhtii. Mikä helvetti ne siinä vaijeri varas pysäyttäs heilumast? Rikkoo vaik koko paatin viäl. Kahrel isol kraanal ne sai päiväs kaks konetta kyytii. Ne laskettii niille tassuille millileen ja sit tiätenki hitsattii kii. Ja surrattii vaijereil nostokorvakkeist kans. Neki, siis ne nostokorvat, oli semmosii miähe sääre paksusii liäriö upotettun siihen koneen päätyy. Helvetti, en oli jyhkeit vehkei.

Sit ko ne isot koneet oli kyyris, ni niiden väliin sit surrattiin jotain piänempää koneenosaa, ku oli isois puulaatikois. Tyyri kyttäs joka lootan kiinnityksen, ja iltamyähäl ku ahtausäijät oli pois, ni me käytiin kans kattomas, ett uskalletaanks me lainkaan nukkuu koko reissu aikan. Viikkoki pohjosel Atlantil o pirullist valvoo. Siäl saattaa vaik vähä puhaltaa.

Seuraavan aamun ne nosturimiähet oli taas viiden, kuuden aika hommissas. Pualen päivän jälke koneet oli sisäl ja viide, kuude aikaa ne pikkuvehkeet kans. Me pantiin luukut kii, ja sit kuultii, e täkil tulee viäl muutama kontti. Ajettiin niiden kohdalt maalit pois täkistä ja sit hitsattii kontit kii täkkii ja sauman pääl taas maali - ainaki sen verra, ettei poosu pääse vittuilee. Ja surrattii hyvi kii.

Ja illal sit ulos laskuvede mukan. Alkumatka sujui oikee hianosti. Pohjammeri oli nii kaunis, aina ku ei yhtä öljynporauslauttaa ollu näkyvil. Oikeen semmonen viiltävän kirkas ilma ja harmaa meri ja tuski minkäälaist aaltoo. Meill oli helpot päivät. Prykal oli tyyry ja ukko vuarotelle, ja sit yks täkkäri. Poosun kanss päiväl tehtii vähä remppaa, tiätenki. Vaihdettii uudet touvit föörin ja ahterin springei varte ja mitä siinä tehtii. Jumalattomii pleissei aina kaks äijää köytt kohti.

Kokki meil oli tavallise hyvä. Tai koko porukka siinä paatissa oli hyvää, en mä sillä. Mutta ei niin karmeaa ilmaa ollu, ettei se keittiönherra jottai lämmintä ois saanu tehtyy. Ja kaffeeta sill oli aina, tai kaakaoo, varsinki jos oli paha sää. Se jotenki osas sen hommas paremmi ku muut. Mä ole kuullu, et o semmosii kipparei ku ei koskaa tee haverii. Ei seilaa karil eikä jouru pahimpii myrskyihi. Sit o semmosii sotakonelentäjii, ku jotenki aavistaa vaa, et koska pitää väistää. Just sillo kone pyärähtää pois tähtäimest, ku viholline laukasee. Nii, ja lääkäreit on kans - vartoos, mää kaaran vähä lisää - joitte potilaat vaa paranee. Eikä kukaa osaa sanoo, miks nää o nii taitavii. Mutt tää meirän kokki oli just semmone omall alallas. Jostai se tiäsi ain laittaa kaikil mialuista ruakaa, ja ain se tiäsi, mitä miähet pystyy syämää ku stormaa. Ja sit se viäl osas aina sanoo kaikil pari luantevaa sanaa. Sil ett se hoiti byssansa nii hyvi ja oli ain hyvä kaveri, se piti koko miähistön miälialan ylhääl. Ei me oltu hualissamme tai hermona, vaik joskus Pohjammerel paatti rullas nii, että prykän siivet oli vuarotelle meres. Me seilattii vaa, vaik välis hyvi hiljaa ja varovasti.

No nii, mutta tää Bostoni reissu jatku sit nii, ett yks yä heti ku oltii tultu Pohjammerelt Shetlanni ohi Atlantil, ni tyyri katto sääfaksii ja meni vähä hiljaseks. Koht siihe tuli sitte itte ukkoki, ja kyl mää tiäsi jo, mist o kyse. Pahan näköne matalapaine siäl oli Njuufaundlandi sivul. Yleensä nua pahat matalapaineet yritetää kiärtää pohjosen kautta. Siäl ruukaa olla kylmä, mutta nätimpi tuuli. Nyt vaa jouduttii sit seuraamaa, ett mihi se kulkee ja mihi me voiraa väistää. Lastil oli kiirus, eikä meil olis ollu aikaa jäädä moneks päiväks sen matalapaineen etelän pualel myrskyy ja aallokkoo.

Seuraavan päivän se näytti viäl pahemmalt. Faksi povaili kuudenkymmene solmun lounaistuulii pahimmillas, mutt ukko päätti jatkaa vaa, vaik hetki hetkelt näytti varmemmalt, ett sitä matalapainett ei päästä kiärtään pohjosen kautta. Se olis viäny meirät jonneki Gröönlannin jäätiköl.

Ja siin Gröönlannin eteläpualel se sit alko. Olisko se sit ollu neljäs meripäivä, tai viides. Yän aikana tuuli oli kääntyny ensi etelää ja sit vähä lounaasee. Mää meni prykäl vahtii kuurelt. Aallot oli jo aika isoi ja pärskeet löi prykän ikkunoihi asti. Sit ku vähä alkeni ni näki sen sään. Aina ku tuli puuskaa, ni se repi semmose vaahtohunnu aaltoje huipuilt. Mentii eteenpäin sentään hiljakseltas viäl, muutama solmu geepeeässän mukaa.

Pualilt päivilt Niämine tuli ja päästi mut prykält poijes ja mää menin poosun kanssa sit viäl korjaamaa yhren manusluukun täkille. Tyä oli siinä vaihees jo vaikeet. Oisko se luukku ja vastapaino sen sata kiloo painanu, mää piri sitä aloillas ja poosu hitsas korvakkee kii. Sit mää vein tyäkamppeet kuivauskomeroo ja painelin koijaa torkuille.

Tää oli sitä aikaa, ku oli jo nää yhtenäispäällystöt. Meil oli siitä syystä kaksikin tyyryä, mut vähä silleen erikoisesti, että kakkone hoiti konepäällikö hommat. Kippari sit taas osallistu kans vahdinpitoo. Nykyään taitaa ukko jo olla vahdissa vuarollas vähä kaikis piänis paateis, mut sillo se ei aina ollu nii. Mut meill tosiaa kakkone ja yks miäs oli koneella, ja kakkone kävi sit ain vaa välil tekemäs vahdi prykäl.

Förstii me vaan puhuteltiin tyyryksi. Mut se oli vähä erikoine porukka muutenki, ku vuadet seilattii yhdes. Se Niämine just oli poruka nuarin. Tuli pualikkaana paattiin ja jäi sin. Ens sen palkka nostettii täysmatruusin tasol, ja sillä se sit seilas mont vuat. Sit tuli varustamost paperi, et vaikka joka paatis o ruukattu pitää ainaki yhtä pualikast, ni olkoon ny Niäminenki vaa täysmatruusi. Pätevä miäs, kloppipojast asti seilannu kaike maailma vehkeil.

Mut nii. Takasi asiaan. Mää tuli sitte taas ehtoosti prykälle merivahtii. Myrsky oli friskannu aika lail, ja tuuli tosiaan huiteli ankarimmillas sitä kuuttakymment solmuu. Seistii paikallamme, keula tiätenki kohti aaltoi. Ei meiän viäl ollu paha, mutta eihän se ny kivakaa o, ku semmosii kymmentä metrii korkeit aaltoi vyäryy vastaa, joskus varmaa yliki. Tuli taas pimee, mut nyt kerran oli sit taas kakkonen kans prykäll. Katto ai välil lyysari, et täkil o kaikki kunnos.

Kyll tommonen myrskytuuli ja aalto, kyl sill on vähä jumalato voima. Ei luulis, että vesi saa rikki sentää teräksest tehry kontin. Mutt niin vaan näky sen lyhdyn kans, ett yks kontti oli jo lähteny. Ei ollu jäljel ku se pohja. Nii et oltii me iha kunnol se siihe hitsattu. Mut ei me oltu ees kuultu mitää.

-Se olisi voinut tulla kulma edellä ikkunasta sisään, tuumas kakkonen. Mää sanoi, ettei olis ollut eka kerta. Ja oikeen jos vauhdilla tulee kulma edel, ni kai se voi mistä vaan kansirakentee pellistäki tulla. Kulma o terävä ja sillä on faartti ja monta tonnii vettä takanas. Sit me oltiiki taas tovi hiljaa. Ukko vaa kävi prykäl ja himmeessäki valos näki silmist, et se oli jo valvonu.

Sit tuli Lumperi ja päästi mut vapaalle ja mää tiätenkin taas hyttiin torkkumaa. Mää ole seilannu kauan, kohta kolkyt vuatta, ja osaan nukkua melkoses myräs. Mut tää rupes jo olemaa siin ja siin. Muutama tunni mää siin piahtaroin aaltoje tahdis erestakas pitki punkkaani ja pääti sit mennä messii. Kokki ruukaa jättää meil yäpalaa, se ku o vanha aja päivämiäs ja nukkuu yäs. Tai ainaki muutama tunni iltayäst aamukarvanteel, kun sit taas palaa pannujes ääree.

Siäl oli sit täytettyi sämpylöit ja kaffeet termaris jäljel ja muutama omena pomppi edes takas jääkaapis. Pumppasi itelleni pualikkaan kupin kaffeeta, täyteehä sitä ei myrskys voi ottaakka. Ja sen perää haukoin sämpylä ja otin ompu matkaan, aattelin että menen ylös katsomaa, onks äijät väsyneit. Niämine istu ruari takan, tyyry vahtipäällikö paikal ja poosukin siellä kekkaloitti haalareissas. Ukko ei ain oikee tykkää, jos työhaalareis ollaa prykäl, mut aina ei sekää ehri vahtimaa. Eikä se uskalla poosulle kovi niinku pahasti sanoo. Poosu oli viimisii miähii ku oli iha nuarena lähteny meril. Se oli seilannu nelkyt viis vuat. Jumalaut, se o ura se, ja eläkettähä se jo odottiki.

Mut ku prykäl oli kaik reeras ja miähet hyvillä miäli, nii mää aatteli et menen alas kattomaan, oliskos konemiähel jottai hanket. Ainaha tämmöne myrä saa jottai rikki, jos ei muuta, ni saa siivota rikkuneit kanamunii kylmiö seinilt. Siäl oli iha rauhallist. Kone kävi ja genu kans iha rauhas. Karmee jytinä vaa kävi ku aallot hakkas paati kylkii ja pohjaa, ja pääkone aina höökäsi, ku potkuri aallo pääl haukkas ilmaa. Mut kyll Wärtsilä koneit o osannut tehrä, ei meil ollu mittää hätää.

No mää sitte aattelin vielä, ett menen kattomaa, onks kokki jo noussu ja tarvitteeks se jottai lai helppii. Siin ku olin nousemas konehuaneen leidareil ni tuntu ku paatti tärähti. No enhän mä sitä niin ihmetelly, kyllä se aalto saa aika pahoi jysäyksii aikaa, ku se sopivasti lyä vaik kylkee vaste. Mut jottai kummaa siin kuitenki oli. Se aallon jysäys on semmone kumea. Tää oli semmonen, niinku metalline. Mää jäin sitä kuuntelee siihe käytävää sitte, ja sit tuli tyyrykin alas päi.
-Kuuleks saman ku mä, mä sanoi.
-Tommonen merkilline pauke, sanos tyyry.

Se oli ottanut komerost ja käsivalasime ja sit me mentii peräkanaa ruumaa. Ekas ruumas kaikki oli hyvi. Siäl oli ihan kuivaaki. Mut se ääni kuulu kyl kovempaa. Seuraavas ruumas kävi jo sit niin helvetin kauhia rytke.
-Mahtaaks tonne seuraavaan ruumaa iljetä ees kattoo?
-Älä ainaka heti avaa ovee. Kuunnellaas ny, mä sanoi sil.

Jumalaut, sitt se kuule jysähti siihe laipioon ku o ruumie välil. Se laipio o sentää toista kymmentä millistä plootua ja siihen on sitten vielä hitsattu jäykisteit ja vahvikkeit. Oli niinku joku kranaatti olis koittanu siitä laipiost läpi. Laiva tärisi jalkoje all, ja laipioon tuli tommonen miähe pään kokone paukura.

-Ootas, sano tyyry, ja otti lamppus. Mää vartosi, että myrsky kallisti paati niinpäi, et me oltii siäl yläpualel. Sit mää avasi ove ja näin et valo siäl palo viäl. Tyyry kurkkas sinn, mutt veti pääs vähä äkkii takas. Lyätii ovi kii ja otettii vähä välimatkaa, ja ku paatti taas keinahti nii päi, et me oltii ylempän, ni katottii molemmat sin.

Jestas, se oli näky. Siäl ruuman pohjas seilas semmonen jumalato akseli vapaan. Mitä mä sanoisi, se oli vaik viis metrii pitkä ja parin, kolmenkymmene sentin vahvunen. Ku paatti keikku rajusti, ni sehä otti siin ruuman pohjal semmosii spurttei, ettei sinne hirvinnyt mennä. Ja kun se perkele oli ihan suoraki, ni millä hitolla me se oltas siäl saatu kii?

Sit siihe tuli poosu ja se oli kans aavistanu jotai. Sil oli jo vaijerii ja semmost ohkasta, lujaa köyttä mukan. Siinä me sit kateltiin, ku se pomppoili ees taas siäl ruuman keskel. Välil peräännyttii edellisee ruumaa ja auninkoitii, et jos sen ympäril saisi pari köysilenkkii just sillon ku se makaa paikallas. Ja niin me sit tehtiin. Mää tein ison halvlsaakin köydestä valmiiks, ja kun se perkeleen torpeedo lähti ruuman toiselt pualelt, ni mä katoin suunnillee, et mihi se pysähtyy. Matkalla sen pää sit toppas johonki, ja se lähti käänty kiärimään pitkittäi. Tuli niinku jumppatyttö pitki permantoo. Mää ehdi sen nähdä, mutten väistää, ja jumalauta ku sen akselin pää löihin siihen paatin sisäkylkeen mun viäressäni. Jos olis hätä ollu, ni kyl olis housuun tullu.

Onneks sen pää jäi vähä kannatuksel, ni mää sain sen köyde siihe ympäril. Sit laiva taas jo kallistu ja poosu anto köyde juasta käsies välis. Onneks sil oli paksut hanskat. Seuraava aalto oli iso ja laiva keinahti rajusti. Se pötikkä lensi ku ohjus, jysäytti toista niistä isoista koneista jotka oli siäl ruumas ja jäi sen varaan makaamaan. Poosu veti köydestä löysät sisään ja mää hyäkkäsin taas sen kimppuun ja sain sen toisestaki päästä kii.

Aateltiin että nyt me se vähitelle saadaan aisoihin ja pistetää kii, mitä meillä siinä ny tarpeita sit oli. Siihe oli tullut kaikki muutki paitsi kakkone ja Faagerlunti. Kokkiki siäl oli silmät pyärein. Ja kyllähän me sitä saatiinki surrattua kii, minkä se ny oli mahdollista semmoses ahtaas paikas, ku heiluu näin pualelt toisel. Varmaan nelkytviis astetta kummalleki pualel. Ukko siin tais jotai sanoaki, että prykän siipi oli jo käyny vedes kerra. Pistettii lisää köysii ja vaijereit sen akseli ympäril ja katottiin, että onks se tehny reikii kylkii. Ei ollu. Pilssis oli vettä sama verran ku meijän flikan akvaarios.

Sitte me noustii siältä ylös ja kokki hihku syämään jo pian sen jälkee. Se oli viäläki onnistunu laittamaa puuroa. Ens sai syärä puuron, missä vaan pysty sen verran olemaan paikallaan, et sai syätyy. Kaffee oli vaan pikakahvii, mutta sitäki taas sentää saatii. Näkkäripaketti oli kuitenki päätyny pitki messii ja oli siäl pöytie jalois kosteen korppujauhon.

Päiväki oli siin valjennu, ei me oikein edes tajuttu, että sen akselin kanssa oli lopultas kolme tuntii riahuttu siäl ruumas. Mää nousi taas prykäl. Mul oli viäl pari tuntii vahri alkuu, mut Faagerlunti oli ollu väliin yksinki siäl ylhääl, ni mää päästi häne huilaamaa. Aalto oli noussu lisää ja prykänsiipi pyyhkäsi vähä välii aallo huippuu. Ilma oli pärskeit harmaanas, mutta viäl kone jakso pitää paati hallinnas. Aalto toises jälkee löi keulaa, ja sev verra sin täkil näky, ett yhtäkä konttii ei enää ollu kyydis.

Ehtoopäiväl kuulu veehooäffältä kutsu. Sit vast meki nähtii, että siinä ihan näkösäll oli toinenki paatti. Se oli matkalla Nykiin ja toine pääkone oli sipannu. Mut jos mää siit keskustelust jotai kuuli ja tajusi, ni ei niil välitönt hätää ollu. Kippari kuulu sanova, että tähytää päivät tarkasti ja yäl vaikka pidetää vähä väliä, ettei ajeta pimees kolarii.

Se hätä tuli siin jossai illasuus. Ruumast rupes taas jytke kuulumaa, ja ku me päästii sinne asti, ni laipio oli jo saanu monta iskuu. Taas ku tuli sopiva hetki ni mä avasi sen ruuman oven ja kerkisi nähdä, et se oli saanu nuijittua rikki toise iso koneen kiinnityksii. Vaijerit oli jo poikki ja monta tassuu irti. Mää pisti ove kii, ettei se akseli tuu pääll, ja sit kuulu taas oikeen helvetillinen jysäys ja parkasu. Taas tuli sopiva hetki ja mää avasi ove. Se kone oli iha selvästi liikkunu. Sit mä en kerinnykkää ku puhelimee huutamaa, et hitsausvehkeet alas ja niin pian ku voi. Se oli tiätenki turhaa. Ei niitä noin vaa lennätetä semmosess keikkuvas hullumyllys, painavii vehkeit. Ku taas oli sopiva hetki ni mä avasi sen ruuman oven. Ehdin just nähdä ku se kone kallistu päi sitä viäreist konetta. Ehdin aatella, ettei sitä enää kiinni hitsata, ku paatti kallistu taas toisee suuntaa ja kone lähti tulemaan mua kohti. Äkkii vaa alta pois ja juasten herättämää koko väki.

Siinä ei sitten kauan kestäny, ku se kone oli hakannu kylkeen reiän, eikä me voitu enää mennä sinne. Kippari kurkkas siitä ovesta ja mäkin ehdi nähdä, et siäl oli vettä jo paljo. Aika vähin ääni ukko vaa sanoi, ett paatti pitää valmistautuu jättämää. Me haettiin jokanen pelastautumispuku ja kokki toi hätäeväät ja vettä. Me oltii prykäl kaikki ja miätittii, saadaanko me veneit laskettuu ollenka siin kelis. Vai pitääkö vaa heittää lautta ja yrittää sit leidareit pitki alas meree ja siit vielä jotenki suariutuu sin lauttaa sisäl.

Asia selvis jollai tapaa aika pian. Jumalato jyske ja jytinä ruumas jatku, ja koht keula ei enää oikeen noussu aallon pääl. Sit tuli muutama muita jyrkempi aalto, kaksi oikeen hirveetä. Laiva katkes, keulaosa sojotti styyrpuurin pualel. Sit laiva käänty kylki kohde aallokkoo, ja jos se toinen pualisko ei olis kääntyny siihe viäree, ni varmaa olis kantrannut koko kiulu ja saman tiän ylösalasi muutamas sekunnis.

Muutama seuraava aalto irrotti sit keulaosan kokonaa. Valokaaret vaa suihki katkenneitte sähkökaapelie pääst ja tuli pimeetä. Sit varavirta lähti käyntii ja saatii taas jotai valoo. Me oltii perä kohti aaltoi ja mää lähdi tyyryn ja Faagerlunti kans pistämää pelastuspaattii laskuvalmiiks. Hätä oli tiätenki hirvee, odotettii, että koska kiulu kellahtaa kyljelles. Nyt, kato, ku keulaosa puuttu, ni se kellu silleen perä helveti syväl ja rullas pualelt toiselle ihan järjettömästi.

Kippari pauhasi puhelimes, kakkonen painu alas konehuaneesee vaik kippari kiälsi. Hän oli vissii kekannut jo, ettei me mihinkää olla just uppoomas. Sit meki tajuttii, et kone käy ja nyt se ruumien väline laipio osottaa kelist pois päi. Hyväl onnel se vois vaik kestää. Niinku sit kestiki. Mutta helvetisti se laivanpualikas siinä heilu. Välil tuntu et mennää kyljellee ja ehkä se jonkun ison aallo kohdal se yheksyt astetta kallistuiki, mut käänty sit pystyy ku aalto meni menojas.

Niämine ku o paljon pikkupaatienki kans kulannu huamas, et me voidaa ohjaamal vaikuttaa siihe heilumisee. Pidetää kone vetämäss taa päi ja aina käännetään ruari tappii siihe suuntaa, mihi laiva kallistuu. Kakkone ja koneäijä kyl pelkäs, että ruarikone väsyy moisess, mut siit se vaa lähti. Joku hydraulipumppu siällä alhaalla vuasi, mutta sai ne senki kuntoon.

Siinä meni sit jonku aikaa, ni semmone iso amerikkalainen potkurikone lensi meirä yli, ihan matalal. Kysyi, että keitäs me ollaa ja miks paatti o oranssi. Kippari sano niil että, tää paatti o ollu oranssi 15 vuat. Lentokone vastas, et ne ettii sinist laivaa ku o katkennu. Se oli se mikä me nähtii edellisen päivän. Ja se meni pohjaa. Siit ei koskaa kuulunu muuta ku et me nähtii kaukan yksi pelastuslautta. Mutta ei me pystytty sen lua ohjaamaa. Iltapäiväl siin pärräs helikopteriki samois hankkeis, kysy että haluttaisko me kyyti pois siält. Ei me sit voitu ku pitää äkkii laivaneuvostoo siin. Se onki ainoo kerta ku mä ole siin tilaisuures ollu. Sehä piretää sillo ku kippari ei hätätilassa pysty tai haluu päättää koko miähistön pualest. Suunnilles sillon ku puhe o siit, et kualeeks kaikki vai vaa vaa joku. Me sit päätettii, et jäädää puurii. Et se o suurempi riski koittaa noukkii meit kopteri kyytii paati päält taik merest. Sovittii et kopteri tulee taas muutama tunni pääst, jos ei enne hälytet. Ja et yritetää saara ainaki yks lautta auki ja ehjän meree, ett siält o sit helpompi noukkii kopteri kyytii taik pelastuslaivaa.

Voittekste te tajuta mitä sit tapahtu! Kokki nousee prykäl ja sil o semmone alumiinen termoskassi mukan. Ja joka äijäl kaks hampurilaist! Kippari viäl ehti huutaa kopteril, ett jos ne laskee vinssivaijeri, ni pistetää niil hiukopalaa. Äijät nauro ja mä kuulin ku lentäjä sano "juu eint got ei trabl. Et nähdää Maunt Pöörlissä tai Halifaksis.

Seuraavan yän tuuli moinas. Mää ole joskus ennenki ollu myrskyn silmäs ja se o melkee pelottavin hetki. Tiätää, et koht tuulee taas iha yhtä kovaa, mut toisest suunnasta. Hetken hakkaa hullu ristiaallokko ja se rassaa helvetist. Ja niihä siin kävi. Aikamme pompittii ku ongenkoho siin aallokos. Ku o tyynt, ni tuule paine ei sille pyri kallistaan laivaa. Se heiluu iha valtoimenas. Oli hiljast, vaik kuin aallot moukaroi paattii. Sit tuli taas tuulenpuuska, ja muutamass minuutis ilma oli taas täyn lentävää vaahtoo.

Koht tuli kakkone ylös, ja sil oli vissiin kaikki laivan patjat. Ne se survo yhtee komeroon ja kävi sinne pitkälles. Se oliki hyvä nukkumapaikka. Siäl pysy paikallas vaik laiva kui heilu. Ei me kukaa nukuttu, mut kyl siin sai levätä ja vähä torkkuu. Ukko ei ollu levänny sekuntiaka myrsky alun jälkee, ja seki maltto vissii puali tuntii siäl vuarollas huilii.

Viäl seuraavan päivän se jakso tuulla. Illal moinas ja sit meil oliki uus probleemi. Tähä asti myrsky oli pitäny paati nii päi, et perä osotti tuulee. Aallot oli tiätenkin takonu rikki kaike mitä peräkannel oli. Mut nyt me keikuttii aallokos taas, ja ohjaamine oli pirun vaikeaa. Olihan se sitä tiätenkin siin myrskysilmäski, mut siinä ny ei ollu mitään järkevää kulkusuuntaa. Nyt me oltii tuule kääntymise jälkee peruuteltu hissuksee luateesee.

Oli jo pimeet, ku kippari ilmotti, että meille o kyyti rantaan. Kanadalaiset pelastuspaatit tulee hakemaa meidät ja avomerihinaajat tua rantaa sen mitä meidän paatista o jäljell. Aallokko oli jo loiventunu paljo ja me laskettii yks lautta alas ja laukastii se. Koht rupeski mahdottomat lamput valasee, ja pelastusristeilijä kurvas liki. Me oltii kaikki kunnos ni päätettii, että odotetaa se hinaaja kans ja autetaa tää holkki kii siihen, ennen ku mennää. Ja nii me tehtiin. Muutama tunti siinä meni, mutta yällä me sit kiinnitettiin hinaajan trossit kii ja siirryttiin leidareit lauttaa ja siitä sit sinne risteilijää. Siällä oli jos vaik mitä hoitajaa paikal ja sit määki vast tajusi tosissani pelästyy. Kaike huvittavint oli se ku Niämine siäl risteilijäs pelastuspukuu riisues kaivo sen taskust pualiks säyry hampurilaise. Siit se sai sit viäl kuul Ganderi lentoasemal ja vissiin Vantaal asti, ett majoneesit valu pitki lahjetta.