Yötoivelaulu

Laulu- ja soitinyhtye Nightwishiin tutustuin ensimmäisen kerran joskus 1990-luvun jälkipuoliskolla jollakin orivedenreissulla. Veljmies soitteli näyttehiä, levy oli kaikeit Oceanborn. En totisesti ihastunut ensikuulemalla. Yhdistin musiikin silloin keskeneräisiin opinkappaleihini, soinnutus- ja kontrapunkti II -kursseihin.

Sinfoniabändin soittimien ja soundimaailman yhdistäminen metalliin ei tuntunut mitenkään erityisen uudelta idealta. Aikaisemmin samaa ovat harrastaneet jo mm. Yngwie (J.) Malmsteen, Deep Purple ja Rainbow.

Nightwishin musisointi on taidokasta, paitsi ensimmäisellä levyllä, jossa julkisuuteen on livahtanut falskia laulua. Mitään järisyttävää uutta kyseinen orkesteri ei esitä soittopelien käsittelyssä tai kappaleidensa rakenteissa. Ja jos oikein rehellinen olen, niin monet yhtyeen sanoituksista ovat minusta jotensakin lapsellisia. En oikein osaa ihastua fantasiamaailmoihin. Mutta enpä laske sitä syyksi tai viaksi kenellekään.

90-luvun loppupuolella kävin laulutunneilla vaihtelevan epäsäännöllisesti rahavarojeni ja jaksamiseni mukaan. Jossain vaiheessa huomasin, että pystyn laulelemaan Nightwishin kappaleita pitkät pätkät. Musiikillisesti kuunommille selvitettäköön, että miehet laulavat oktaavia alempaa kuin naiset, joten en väitä laulavani yhtä korkealta kuin Tarja Turunen tai Anette Olzon. Tosin halutessani voin laulaa joitakin osuuksia alkuperäiseltä korkeudelta. Vaan minä en ole sopraano, eikä minusta sellaista tule.

En näemmä ole ainoa, joka on huomannut, että Nightwishiä pystyy laulamaan sortumatta rockstarojen teatraaliseen jäljittelyyn. Nimimerkki Ida Amanda päästelee juutuubin pyörteissä Evaa vallan kelpoisasti. (Älä anna äänityksen laadun häiritä. Samalta tytöltä löytyy muitakin edesottamuksia juutuubin kätköistä. Hyvin käy laulu hältä.) LauravNes taas päästelee Swanheartia vähemmän teinipoppistähtöstyyliin. Vaikka Laurav kässähtää parissa sävelessä ja takeltelee hengityksensä kanssa, esitystä ei totisesti ole huono. (Tässäkin pitää kohdistaa kuunteluelähtämyksen arvostelu äänentallennus- ja toistoteknologiaan.) Molemmat näistä lauluista kuuluuvat luokkaan "kokeile kotona". Pahin mahdollinen seuraus on vihainen seinänaapuri, mutta antaa sen kiukutella. Laulaminen päiväsaikaan on normaalia elämää ja jos sitä hiukan naapurista kuuluu, se ei oikeuta rähisemään. Jos taas pystyy laulamaan niin että ääni peittää naapurinäijän lätkämatsia pauhaavan telkun äänen, on aika kysyä, miksi laulaa naapureille ilmaiseksi.

Minä niin rakastan nuorten naisten arvostelemista. Kun Ida Amanda pääsee sokerisesta habituksestaan ja Laura käväisee parilla laulutunnilla niin mieleni alkaa tehdä kysyä, mitä se Anette siellä tekee. Olen kuitenkin siinä mielessä pinttynyt Nihgtwish-friikki, että Tarja Turusta parempaa laulajaa siihen kerhoon ei ole odotettavissa. Nyt on kuitenkin viisainta lopettaa menneiden haikailu tältä osin.

Nightwish kuuluu sinfonisen metallin kärkinimiin. Samalla saralla painaa töitä myös esimerkiksi Within Temptation, jonka laulaja on viimeisimmällä albumilla oppinut laulamaan... siis.. kunnolla. Inisemättä. (Kehtasinpa sanoa) Muita enemmän tai vähemmän vastaavia yhtyeitä ovat esimerkiksi Evanescence ja Epica. Jos joku halaja luetella lisää tai pilkkoa tätä metallimusiikin ala-alagenreä vielä pienempiin paloihin, niin kommentteja saapi suoltaa.

Metalli on tavannut perin miesvaltainen musiikinala. Mainittujen yhtyeiden naissolistit ovat genren ensimmäisiä naismuusikoita, joilla on sukupuolensa lisäksi jotakin erityistä annettavaa. Äskeinen kannanottoni oli avoimen seksistinen. Ehkä Doro Pech (Warlock) ja muutamat muut naismuusikot ovat tehneet metallimusiikin saralla jotakin, millä on ollut muutakin merkityistä kuin se, että tytöt soittavat metallia. Muutoin metallimusiikki on ollut pääsääntöisesti, erityisesti ja painokkaasti miesten laji.

Metalliyhtyeiden laulajat ovat olleet joko virtuooseja tai laulutaidottomia örisijöitä. Virtuooseista nyt voi mainita vaikka Ian Gillanin, Ronnie James Dion tai W. Axl Rosen. Örisijöitä en tunne nimeltä, enkä välitäkään. Toteanpa vain, että metallista ja listapoppismusasta on laulu huvennut tasatahtia. Tässä mielessä rap vastaa örinää - sillä erolla rapin hyväksi, että hokeminen edellyttää rytmitajua. Metallissa sellaisia tavallisia laulumiehiä on ollut verrattain vähän. Pitkät ajat jonkinmoisella naapurinpoikien imagolla ratsastaneen Metallican James Hetfield nyt voisi olla sellainen. Alkupään tuotannossa hänen laulamisensa kuulostaa lähinnä välttämättömältä pahalta. Metallican Mustan albumin tuotti Bob Rock -niminen tuottajaguru (mm. J. Bon Jovi). Jos olen oikein ymmärtänyt, Rock passitti Hetfieldin laulutunneille, ja katso: Metallica sai laulumelodiat.

Näin lähestymme tämänkertaisen turkulaisen jaarituksen huippukohtaa: Nightwishin suurin avu ei olekaan suureellinen orkesterinkäyttö vaan kelvollisten laulumelodioiden esittäminen. Kuka tahansa ei pysty laulamaan mitä tahansa Nightwishin biisiä, mutta itseensä tyytyväinen suihkusopraano voi jo varsin kohtuullisella vaivalla lähettää jonkin kappaleen naapurustonsa esteettisen arvostamisen kohteeksi - vaikka vesi- ja viemäriputkien välityksellä.

Olen tätä laulamisen ilosanomaa julistanut siellä ja täällä tässä blogissani. Kunhan opin ymmärtämään fantasia-aiheiden ihanuuden, käytän Nightwishiä teemassa, joka on pyörinyt mielessäni jo tovin: hyviä melodioita saa aikaiseksi yksi ja toinen. Moni saa myös kirjoitettua syvällisiä tai oivaltavia runoja. Mutta ani harva saa näitä kahta yhdistettyä, ja hyvä melodia tympeillä sanoilla voi olla huono biisi. Hyvät ajatukset huonosti sävellettyinä muodostavat varmasti huonon teoksen. Ehkä Nightwish osaltaan auttaa Suomea lässähtäneen suomipopin suossa, jossa kappalten melodiat koostuvat lähes kahden tahdin kokonaisuuksista; joiden ajatusleikin huippukohta on se, että neljä miestä vei auton ja ajoi ojaan; ja jotka eivät ylipäätään soi. Eivät soi, koska sanojen sointia ei huomioida lainkaan, ja jos jokin mukamas hieno aatos ei muutoin sovi sävelmään, niin tungetaan niitä tavuja vaikka kuudestoistaosatrioleina niiden kahden tahdin sisään. Pääasia näyttää olevan, ettei melodiassa säveltaso vaihdu, ennen kuin bändin poskisolisti on löytänyt sen ainokaisen sävelen.

Yläkerran Isännälle kiitos Nightwishistä ja edes muutamista muista bändeistä kotimaassa ja Euroopan ulkopuolella.

Olen lauleskellut Nemoa tässsä. En erityisesti pidä sen laulumelodiasta. Kappale ei ole Nightwishin parhaimmistoa. Johtuuko omasta asenteestani, että Laurakin näyttää jotenkin leipääntyneeltä laulaessaan?

(Tiedoksi: tuonne kommentteihin saa lisätä huomioita siitä, kuka teki ja mitä ennen ketä. Pidän määrittelyn- eli oikeassaolonvapauden silti itselläni.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nautical Aesthetics III

Luovaa kielenkäyttöä

Masennuksen hoito