Jipii!

Hei! Muistin vielä tämän blogin olemassaolon ja salasanankin!

Luin omia tekstejäni, ja voi gauhia miltä ne näyttää. Olen ajatellut niin hienosti, etten ole osannut kirjoittaa asiallisia virkkeitä. Sanoja puuttuu ja kirjoitusvirheitä vilisee.

Myin tänään vanhan veneeni. Sain jo kauppasummastakin puolet. Nyt tuntuu, ettei se niin kurja ollutkaan, kuin myyntipäätöksen tehdessäni ajattelin. Eikä se tietenkään olekaan NIIN kurja. Mutta ihan fiksu päätös se silti oli. Iso kapistus se oli, ja minun jaksamiseni on rajallista.

Ja ostin taannoin pienemmän Mälarkryssarin. Tämä nyt hankkimani malli on Mälar 22. Numero siis viittaa (nimellis-)purjepinta-alaan. Nyt se uusi vene, joka on itse asiassa myymääni vanhempi, mutta paremmassa kunnossa ja helppohoitoisempi, kelluu tuolla Naantalissa laituripaikallaan. Ja huomenna lähden veljenpoikani kanssa reissuun!

Ehkä alan kohta taas ajatella syvällisiäkin. Ainakin jos se ei vaadi loppusyksyn masennusta tai jotakin ankaraa katkeruutta. Juuri nyt en osaa ajatella kuin aikaisempaa väitettäni, että hyväntuulinen ei syvällisyyttä kaipaa. Voisi olla asiallista ottaa kamera mukaan, jos vaikka kuvia saisin julkaistua. Yksi kuvahan kertoo enemmän kuin pari ajatusta. Niinpä en julkaise vielä yhtäkään kuvaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nautical Aesthetics III

Luovaa kielenkäyttöä

Masennuksen hoito