Tedinblogi

Tämä on Tedin virallinen jouluvalitus. Jostain syystä kielipuoliset kansalaisemme ovat kadottamassa otteensa diftongeihin. Kuunoille kerrottakoon, että diftongi on pariääntiö, siis kahden samaan tavuun kuuluvan eri vokaalin yhdistelmä, kuten yhdistelmä "ou" sanassa "joulu". Oiva esimerkki tällaisesta kielikyvyttömyydestä on ilmaus "juoheva", joka on kielipoliiseja huolestuttavalla tavalla levinnyt. Ennen sana oli "jouheva", ja se viittasi selvästi hevosen häntäjouheen. Jouhen katsotaan taipuvan tasaisin kaartein, ilman äkillisiä mutkia, ja vertauskuva on helppo ymmärtää. Työ tai matka sujuu jouhevasti, kun siihen ei tule äkillisiä mutkia, vastuksia. Mutta juoheva... mitä tekemistä työn tai matkan sujuvuudella on juo-alkuisten sanojen kanssa? Tai ehkä junamatka tosiaan sujuu ravintolavaunussa kepeän juohevasti. Vaikka konduktööri ei poistaisikaan juohevaa kyytiläistä kesken matkan, määränpäähän saavutaan juovukkeessa. Kiusallinen sanapari n

Mies! Oletko vailla seksiä? Opettelepa laulamaan I will always love you -kappale samalta korkeudelta kuin Whitney Houston ja käy laulaa luikhauttamassa karaokebaarissa...

Suomi 31 Venäjä 18 Puola 15 Yhdysvallat 5 Tanska 1 Ranska 1 Tuossa tuorein kävijätilasto maittain. Miksihän kansainväliset ystäväni tai vihamieheni eivät anna kuulua itsestään kommenteissa? Mitä venäläiset, puolalaiset tai jenkit löytävät blogistani? Minusta on  kummaa, että vierailijoista yli puolet on ulkomaalaisia, kun tekstit ovat pääosin suomea. Vai näyttääkö tuo tilastotietosivu vain jotakin reitittimien sijainteja? Vai onko minun blogini jokin harvalukuisen, kansainvälisen joukkion kulttilukemisto? Paljonkohan minua oikeastaan kiinnostaa, mistä maasta kävijät ovat ja kauanko he sivustolla viipyvät? Eihän tämä mikään suosikkiblogi ole. Ajatukseni lienevät liian kummallisia tai sitten liian arkisia ilahduttaakseen kansain joukkoja. Kirjoitan niitä itseäni varten - mutta kieltämättä siinä toivossa, että joku lukisi ja kommentoisi edes jotakin. Jatkan sen asian ihmettelemistä, että jos tarkkailee maailmankaikkeutta ka

Piti kirjoittaa ystävyydestä. Analysoida ilmiötä omien kokemusteni, tietojeni ja luulojeni perusteella, kuten olen tehnyt niin monelle asialle blogissani. Ensimmäisen kerran koko blogini historiassa poistin tekstin. En jättänyt sitä edes luonnokseksi odottamaan uutta yritystä. Pois vain. Koko juttu meni oman elämän tilitykseksi. Pillitin epäonnistunutta elämääni. Kuvittelen, että lapsuuden ja nuoruuden ystävilläni kaikki on paremmin kuin minulla, koska he ovat menestyneitä lakimiehiä, insinöörejä ja arkkitehteja. Mitä lienevätkään. Yksikin on osakkaana hienossa helsinkiläisessä lakifirmassa. Terveisiä sinne vain! Ystäväni, joita sentään on joitakin, ovat pääosin sukulaisiani. Hekin ovat kiireisiä tahollaan. Jos haluaa tavata, asiasta pitää sopia viikkoja etukäteen. Ymmärränhän minä perhekiireet ja harrastukset. Olen kuitenkin ollut äkeä siitä, että ystävien vaimot kyllä voivat lähteä lyhyellä varoitusajalla kahvittelemaan ja notkumaan kaupungille. Ympärilläni olleet ihmise

Otin reppuni ja lähdin kulkemaan suoraan ulos. Ja siis suoraan, en maapallon pintaa pitkin kaartaen. Mielessäni oli taannoiset ajatukseni kaikkeuden tajuamisesta. Ajattelin, että siinä auttaisi sama asia kuin kadonneen työkalun löytämisessä työpisteestä. Nimittäin kauempaa katsominen. Kieltämättä matkani oli pitkästyttävä, vaikka kulku oli kevyttä. Matka kaikkeuden laitamille on pitkän lainen. Eikä siitä reunalta vielä voi sanoa näkevänsä kaikkea. Pitää matkata niin etäälle, että kaikkeus mahtuu inhimilliseen havaintokenttääni. Kaiken lisäksi maailmankaikkeus laajenee, joten lepotauot jäivät lyhyiksi. Vaan tässä minä nyt seison ja katselen kaikkeutta ja näen sen kerralla. Ymmärrän toki, etten näe sitä sellaisena kuin se katseluhetkellä on, vaan sellaisena, joka se kussakin kohdassa oli valon lähtiessä matkaan. Kieltämättä näkymä on kaunis. Eri muotoiset galaksit loistavat etäällä toisistaan. Jotenkin tämä sijaintini on myös pelottava. Edessäni on maailmankaikkeus, joka täältä

Olen saanut kerrankin kommentin. Sen voitte lukea edellisen pikku sutkaukseni jäljestä. Minua pyydetään kirjoittamaan seksin ja läheisyyden perustarpeesta. Kiitos tästä pyynnöstä! Aihe on valtavan laaja, mutta olen kiitollinen siitä, että joku uskoo minulla olevan sanottavaa. Me, jotka olemme saaneet käydä korkeita kouluja, tunnemme hyvin Maslow'n tarvehierarkian. Se kuvataan usein pyramidina, jonka huipulla ovat välittömän hengissä säilymisen kannalta keskeiset tarpeet: ravinto, lepo ja suoja vallitsevilta sääoloilta. Lähellä huippua ovat myös terveydestä huolehtimiseen liittyvät tarpeet ja sosiaaliset tarpeet, kuten läheisyys ja seksi. Johonkin kohtaan tarvehierarkiaa sopivat myös ne tarpeet, joita tyydytämme statussymboleilla. Tarvehierarkian alemmista osista en ole kuullut monta näkemystä, eikä minullakaan sellaisia ole. Ehkä ne ilmiöt, joita kutsumme turhamaisuudeksi tai pinnallisuudeksi, kuuluvat sinne pohjimmaisten joukkoon. Muistettakoon kuitenkin, että jonkun ihmisen

Suutarin lapsella ei ole kenkiä; suutari on selvästi lauennut.

Tuli mieleeni, että emergenssin ideani perustui esimerkkiin siitä, kuinka koukun muotoisiin olioihin takertuu ympyrän muotoisia. Tämä osoittaa erilaisuuden yhdeksi maailmankaikkeutta muodostavista tekijöistä. Miksi erilaisuutta on olemassa. Jos uskomme alkuräjähdykseen, miksei alkeishiukkaset vain singahdelleet ja muodostaneet iäti harvenevaa samanlaisten olioiden pilveä? Darwinin teorioissa olosuhteet suosivat erilaisia eliöitä. Eliöillä taas on taipumus pieneen muunteluun. Olosuhteet eivät kuitenkaan ole vastaus erilaisuuden olemassaolon ongelmaan. Mahdollisuus erilaisuuteen on evoluutioteorian välttämätön ehto, eikä evoluutioteoria toki selitäkään syntyjä syviä, vaan sitä, kuinka eliölajit ovat kehittyneet. Erilaisuus on poliittisesti latautunut sana. Sillä tarkoitetaan usein yksilön tai ryhmän ominaisuuksia, jotka poikkeavat valtakulttuurin ihanteista. Inhimillinen erilaisuus on osa kehitystä tai ainakin muutosta ruokkivaa monimuotoisuutta. Tällä kirjoituksella en kuitenka

ted Markkinointitoimisto X IDEANIKKARI Osaan kehittää ikioman maailmankaikkeuden. Voin silputa vallitsevan todellisuuden ja koota sen uudelleen – mieleisilläni tavoilla. Informaation lisäksi tunnen exformaation. Olen luonut taidetta ja korjannut vanhoja laivoja. Olen viihdyttänyt ihmisiä tiedolla ja opettanut viihteellä. Saan heidät nauramaan vaikka bruttorekisteritonnin määritelmälle. Shokkien aiheuttaminen minulta sujuu, mutta enemmän arvostan mielihyvän herättämistä. Enimmiltään olen sanaseppo ja yllättävien ajatusten ystävä. Kun uusi muotisana on kaikkien suussa, olen jo puristanut siitä kaiken irti. Minua on turha takaisinkytkeä mukavuusalueellani ketterin menetelmin. En ole osaaja – sitä ovat kaikki muut. Voin kyllä varmistaa, että osaaja toteuttaa ajatukseni tarkkaan. En ole master-henkinen, mutta kielikorvani on tarkka, värisilmäni terävä ja tuntoni herkkä. Tyytyväisyydestäni iloitsee koko lähipiiri. Suuni on kiinni – ja pysyy myös. K

Elon ja kuolon salamat kalmanvalkeat kalpeat! kalmanvalkeat lakanat. akanat kuin rauta, jyvät kuin jyrsityt. -Kiitos, A-M, noin puolesta-

Vuosia sitten, kun tämä blogi oli uusi, yritin luoda maailman. Ehkä onnistuinkin. Jätin kuitenkin erinäisten yksityiskohtien muotoutumisen emergenssiksi kutsutun ilmiön varaan. Emergenssillä tarkoitan ilmiöiden joukossa piilevien mahdollisuuksien toteutumista sattumalta tai ajan mittaan toteutuvan todennäköisyyden vuoksi. Emergenssissä olennainen seikka on siihen vaikuttavien ilmiöiden erilaiset laadut. Periaatteessa samankin laiset asiat voivat emergoida erilaisia uusia olioita ryhmittymällä uusin tavoin. Mutta mikä saisi oliot ryhmittymään jollakin todennäköisyydellä ja pysymään muodostelmissaan? Pitää olla eri laatuisia olioita. Jos jossakin ympäristössä on ympyröitä ja koukkuja, jotka liikkuvat tai ovat aloillaan vapaasti, lopulta joku ympyrä tai lenkki tarttuu koukkuun. Oikeastaan asian voi tulkita jopa niin, että ennen kuin ympyrä on takertunut koukkuun, laatua ei ole olemassa tai se on jotenkin yhdentekevä. Emergenssin kannalta olemassa olevilla tai syntyvillä olioilla

Käräjäoikeuden istunto ei juuri eroa helluntailaisten seuroista. Molemmissa voidaan todistaa ankarastikin. Ainoa ero on siinä, että seuroissa uskotaan periaatteessa kaikki, käräjillä epäillään periaatteessa kaikkea.

Minä pelkään ukonilmaa. Kaikki alkoi vuoden 1990 tietämillä, kun ostin käytetyn tietokoneen. Se kuului intelin 80386-sukupolveen. Kolmekasikuutosesta puhuttiin. Eihän se enää silloinkaan mikään huippulaite ollut, mutta kyllä sillä Tetristä pelasi. Joitakin opintoihini liittyviä töitäkin sillä tein. Laitteeseen kuului kokonainen nippu erilaisia piuhoja. Yksi toi raakaenergiaa seinästä keskusyksikön virtalähteelle ja toinen kontin kokoiseen kuvaputkinäyttöön. Näitä kahta yhdisti yksi kaapeli. Lisäksi oli näppäimistölle ja hiirelle omat piuhansa. Niinä vuosina luulin, että vielä joskus valmistun opinnoistani. Siihen maailman aikaan yliopiston harjoitustehtäviä ei palautettu tiedostoina vaan paperisina tulosteina. Niinpä hankin tulostimen ja sen mukana tuli jälleen kaksi piuhaa: virtajohto ja se, jolla tulostin yhdistetään tietokoneen keskusyksikköön. Silloin mielessäni kävi ensimmäisen kerran, että onpa näitä piuhoja. Se oli vielä sitä surutonta aikaa, jolloin CD-levykin on ver

Pierre Le Moi

Luin aivotutkijan kirjaa. Aiheena on musiikin kuuntelemiseen liittyvät aivotoiminnot. Itse asiassa juttu on hiton tylsää. Pääasiassa teksti käsittelee musiikkia äänen fyysiseltä kannalta ja sen lisäksi sitä, mitkä osat aivoista aktivoituvat erilaisten musiikkiin liittyvien toimintojen aikana. Kuuloaivokuori, amygdala ja erinäiset muut aivojen osat on käyty moneen kertaan läpi. Lisäksi kirja kertoo, että tavallisissa aivoissa voi tapahtua enemmän erilaisia kytkentöjä kuin maailmankaikkeudessa on tunnettuja hiukkasia. Kapasiteettia pitäisi siis riittää, ja tällä samalla seikalla totean myös, että taannoin kirjoittamani kolmen tekstin sarja kaikkeuden tajusta ei ollut aivan hakoteillä. Meillä taitaa olla ainakin mahdollisuus käsittää erittäin monimutkaisia ja laajoja asiakokonaisuuksia, ja sen myötä luoda kohtalainen käsitys maailmankaikkeudesta hiukkasista galakseihin asti. Voimme siis sen osalta ihmetellä itseämme, jos kohta välttäisin edelleen ihmisyyden palvomista. Kiintoisaa tuo

–Vittu, soittakaa Paranoid! [Bändi soittaa Paranoidin] –Vittu, alkuperäinen on parempi!

Maria 1) Vilja, ruusuissa tulevaisuus punainen, valkoinen viini, rakkaus, vieraat naiset. Ruusuissa tulevaisuus, viinin lohtu, naisissa... 2) Kohtu, paasissa menneisyys hallava, ruskea kivi, kuolema vieraat miehet. Paasissa menneisyys, maassa multa, haudassa... 3) Kulta, haudalla musta ruusu verinen, synkeä ruusu, risti vieraat väet. Haudassa tulevaisuus, maassa lilja Maria...

Kärsimys jalostaa - ainakin muita. Siksi aiheutan sitä. Totuuden saa sanoa aina! Siksi sanon sen silloin kun se satuttaa eniten.

Veljeni ovat ihmeellisiä ihmisiä, sillä en ole ammoisiin aikoihin riidellyt heidän kanssaan. Viimeisin yhteenotto on sattunut ehkä 1980-luvulla. Erityisen ihmeellinen tämä asia on siksi, että varsinkin nuoremman veljeni kanssa liikun usein autolla ja minulla on taipumus johdattaa tiemme liikenneseikkailuihin. Useimmat matkamme alkavat miesmäisen rehvakkaasti. Auto on lähes poikkeuksetta veljeni, minulla kun ei moista ole. Se ei tarkoita sitä, ettenkö vaikuttaisi auton kulkuun. Joskus suorastaan ajan sitä. Joka kerta tavaratilaan ja takapenkille kuormataan reippain elkein kamaa. Ei siis laittomia päihteitä, vaan soittimia, työkaluja, kalavehkeitä tai retki- tai purjehduskamppeita. Joskus mukana on myös sopivaksi katsottuja määriä alkoholia. Meininki on tiukka: se joka ajaa, ei juo; joka juo, ei aja. Olemme lainkuuliaisia ja lisäksi menomme pakkaa olemaan sellaista, että poliisi kuitenkin kiinnittää huomiota. Niin on tapahtunut useasti. Matkaan lähdetään iloisesti rupatellen. Ro

Pitää nyt tämäkin tänne kirjoittaa, ihan oikea tapaus. Koko nuoruuteni kaipasin tyttöystävää, jonka kanssa minun olisi ollut mukava puuhata erilaisia arkisia asioita. Sellaista, jonka kanssa olisi voinut viettää aikaa yhdessä, joka olisi tullut usein käymään ja jonka vuoksi olisi voinut mennä ujostelematta vanhempia tai sisaruksia. Tuo unelmieni tyttöystävä oli yhdistelmä siskoani ja lähintä serkkuani: luonteeltaan suora ja avoin, reipas ja itsetietoinen ja kasvoiltaan kaunis. Jossakin 16 tai 17 vuoden iässä hänen hiukensa muuttuivat mielikuvissani vaaleista tummiksi. Tai olisiko ollut myöhemmin. Kerran näin hänet. Olimme veneellä Helsingissä ja torkuin väsymystäni salongin sohvalla. Ummistin silmäni, ja hän hymyili minulle puna-valkoiraitaisessa paidassaan ehkä pari sekuntia. Kaiketi paitansa mukaan hänen nimensä oli Marianne. Missään vaiheessa nuoruuttani sellaista tyttöystävää ei elämääni tullut. Jälkeen päin olen tajunnut, että monikin tyttö osoitti kiinnostusta minua kohtaan,